Yrtti-valkosipuliöljyllä täytetty kaurapataleipä

Joidenkin kauppojen paistopisteillä myydään valkosipuli- tai yrttivoipatonkeja, joissa on ihanaa täytettä vaalean leivän sisällä. Niiden inspiroimana kokeilin vaaleaa pataleipää, jonka sisällä muhi uunissa valkosipuli- ja yrttiöljyä.


Olen tehnyt pataleipää jo useamman kerran tämän kevään ja kesän aikana, ja tarkka vaiheittainen ohje löytyy esimerkiksi tästä postauksesta.

Kaurapataleipä yrtti-valkosipuliöljyllä
5 dl vehnäjauhoja
5 dl kaurajauhoja (minulla oli Myllärin gluteenittomia, mutta mikä tahansa varmasti sopii)
1 dl kaurahiutaleita
1,5 tl suolaa
1 tl kuivahiivaa
5 dl vettä
Yrtti-valkosipuliöjy
0,5 dl oliiviöljyä
kourallinen tuoretta basilikaa
1-2 valkosipulin kynttä
mustapippuria
hyppysellinen suolaa.

Taikina tehdään sekoittamalla ensin kuivat aineet keskenään ja sekoittamalla joukkoon vesi. Taikina saa kohota huoneenlämmössä yön yli (yli 12 t) kulhossa kelmulla peitettynä.

Kun leivän paistamisen aika lähestyy, tehdään valkosipuli-yrttiöljy hienontamalla tuore basilika ja valkosipuli ja sekoittamalla ne yhdessä suolan ja pippurin kanssa oliiviöljyyn niin, että syntyy tahna, jossa ei juurikaan ole "irtonaista" öljyä.

Taikina kaadetaan kulhosta jauhotetulle alustalle ja painellaan paksuhkoksi levyksi. Levyn keskelle kaadetaan maustettu öljy, ja reunat taitellaan öljyn päälle niin, että öljy jää ikään kuin piiloon leivän sisälle. Leipää voi muotoilla käsin pyöreäksi, ja samalla reunoja painella vähän yhteen, mutta aika hyvin ne tuntuivat padassa pysyvän. Tässä kohtaa taikina saa kohota vielä 30 min liinan alla samalla, kun valurautapata kuumenee 225 asteeseen lämpenevässä uunissa.

Kun uuni (ja pata - ole varovainen!) on kuuma, leipä nostetaan varovasti käsin tai tarvittaessa lastaa apuna käyttäen pataan saumapuoli ylöspäin ja laitetaan kansi päälle ja pata uuniin puoleksi tunniksi. Puolen tunnin paiston jälkeen padasta otetaan kansi pois, ja leipä saa jatkaa paistumista vielä 15 minuuttia ilman kantta. Tarvittaessa padan voi nostaa uunin ylätasolle, jotta leipä saa kunnolla väriä. Leivän sisällä oleva öljy on tässä vaiheessa polttavan kuumaa, joten pataa pitää käsitellä varoen!

Kun leipä on valmis, pata nostetaan pois uunista ja esim. metallista lastaa apuna käyttäen leipä nostetaan pois padasta ritilän päälle jäähtymään. Leipä on taivaallista lämpimänä, kun kuori on rapea ja sisus suussasulavan pehmeää, mutta hetki kannattaa kuitenkin malttaa jäähdytellä, ettei suu pala yrttiöljyyn!


Koska leivässä on runsaasti mehevää täytettä, se ei välttämättä tarvitse mitään päälleen, mutta pieni määrä tuorejuustoa ei tee koskaan mitään haittaa.. Tämä ihana leipä meni puoliksi pakkaseen ja toinen puolikas pääsi alkukesäiseen brunssipöytään.

Kommentit

  1. Onko tämä oikeasti tehty gluteenittomasta jauhosta? Todella hyvä rakenne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaurajauho sattui olemaan tässä gluteenitonta, mutta puolet jauhoista on vehnäjauhoa :)

      Poista

Lähetä kommentti