Mustaherukka ja kondensoitu maito hurmaavat jäätelössä

Lämpötilat ovat jo niin kesäisissä lukemissa, että sielu suorastaan huutaa jäätelöä. Kesän ensimmäinen irtojäätelökin tuli jo maistettua, mutta jopa vielä sitäkin parempaa on tämä kotitekoinen kondenssimaitojäätelö, jossa on kastikkeena mustaherukkacurdia. Makeaa mutta ei liian makeaa,  kirpeää ja raikasta, rakenteeltaan samettisen pehmeää, valmistuu ilman jäätelökonetta - kaikin puolin ihanaa!


Minulla on mustaherukkacurdia valmiiksi pakkasessa viime kesältä, mutta sitä on nopea(hko) tehdä myös itse. Toki tähän voi käyttää myös silkkaa mustaherukkasosetta, mutta kyllä voista ja keltuaisista keitetty tahna on vielä astetta luksuksempi. Mustaherukkacurdin ohjeen löydät täältä Ja jos pakkasessa lojuu esimerkiksi
  • karviaisia
  • punaherukoita
  • puolukoita
  • karpaloita
  • viime kesän raparperia,
myös niistä voi keittää aivan ihanaa, samettisen sileää curdia. Ja kun sitä on, tämä jäätelö syntyy käden käänteissä pakkaseen:

Kondenssimaito-mustaherukkajäätelö
2 dl eilavispikermaa
250 g rasvatonta, maustamatonta maitorahkaa
1 prk kondenssimaitoa
1 rkl vaniljasokeria / noin 10 tippaa vanilja-aromia
+ 1,5 dl mustaherukkacurdia

Mitataan kulhoon kerma, maitorahka ja kondenssimaito sekä runsaasti vaniljaa. Hurruutellaan sähkövatkaimella niin kauan, että vaahto on hieman saanut ilmavuutta mutta on edelleen löysää. Kaadetaan pakastuksen kestävään astiaan ja laitetaan pakkaseen 3-4 tunniksi.

Kun jäätelöpohja on pakastunut sen verran, että se on hyhmäistä mutta pursotinpussi uppoaa siihen vielä helposti, joukkoon pursotetaan raitoina curdia. Jos sen tekisi ennen pakastamista, kaikki curd valuu astian pohjalle, ja se on epäreilua. Kastiketta pitää osua jokaiseen lusikalliseen.


Tahnaa pursotetaan pohjalle ja keskelle ja pinnalle.


Lopuksi raitoja hieman sekoitellaan veitsen kärjellä tai puutikulla, jotta syntyy kiva marmoroitu kuvio.


Sitten takaisin pakastimeen toiseksi 3-4 tunniksi. Noin varttia ennen tarjoilua jäätelö on hyvä nostaa huoneenlämpöön, jotta siitä saa kauhottua helposti palloja.


Ah,voisin syödä tätä suoraan rasiasta! Vaikka kondenssimaito on tosi makeaa, jäätelö ei ole valmiina yhtään ällömakea, vaan maitorahkan happamuus korostaa vaniljan makua ja kokonaisuus on tosi tasapainoinen. Ja ne mustaherukkaraidat! Silkkaa ihanuutta.


Ja onhan nämä nyt aika kesäisen näköiset, kun vielä laittaa muutaman kukkasen koristeeksi. Jos perustaisin joskus jäätelökioskin, siellä myytäisiin takuulla tätä makua.


Mikä on sun jäätelökesän lempparimaku?

Kommentit