Iki-ihanat Paraisten piparit

Paraisten piparit ovat piparkakkujen aatelia, ja näillä on aina hyvä aloittaa joulusesonki. Minusta hyvän piparkakun reseptiin kuuluu reilusti mausteita - erityisesti pomeranssia - loraus konjakkia sekä sopivasti jauhoa niin, että taikina on helposti leivottavaa ja että taikinasta voi tehdä ohuita, rapeita pipareita tai hieman pulleampia piparkakkuja, jotka ovat sisältä ihanan pehmoisia. 


Taikinan tekeminen on minusta ehdottomasti piparien teon paras vaihe, koska mausteiden mittaamisessa ja kuumentamisessa joulun tuoksut leijailevat jokaiseen keittiön sopukkaan. Voin, sokerin ja tumman siirapin kanssa kattilaan mitataan kanelia, inkivääriä, neilikkaa, pomeranssinkuorta ja kardemummaa.


Seos kiehautetaan ja kaadetaan toiseen, vatkauksen kestävään, astiaan jäähtymään. Kun seos on huoneenlämpöistä, joukkoon vatkataan sähkövatkaimella kananmunat yksi kerrallaan. Sen jälkeen jauhoja ruvetaan lisäämään pikkuhiljaa niin kauan, että taikinan rakenne on kiinteän pehmeä. Miltei valmiiseen taikinaan lorautetaan konjakkia sekä ripaus suolaa ja tarvittaessa vielä hieman lisää jauhoja. Alla olevassa kuvassa näkyy, että valmiin taikinan ei suinkaan pidä olla valmistaikinoiden tapaan niin kiinteää, että se pysyy levynä.


Paraisten piparkakut (noin 70 kpl)

250 g voita

2 dl taloussokeria

1,5 dl tummaa siirappia

1 rkl pomeranssinkuorta

2 tl kanelia

2 tl neilikkaa

2 tl inkivääriä

1 tl kardemummaa

2 kananmunaa

noin 550 g puolikarkeita vehnäjauhoja

2 tl ruokasoodaa (vehnäjauhoihin sekoitettuna)

noin 2 rkl konjakkia

noin 0,5 tl suolaa.


Taikina saa tekeytyä yön yli jääkaapissa, jotta jauhot ehtivät turvota ja maut tasaantua. Taikinan voi antaa olla kulhossa tai sen voi kääriä kahdessa tai kolmessa osassa kelmuun levyiksi, joista osan voi halutessaan pakastaa myöhempää käyttöä varten. Tästä ensimmäisestä erästä mitään ei riittänyt pakkaseen, vaan kaikki kolme taikinan osaa piti päästä heti leipomaan ja paistamaan!


Ensimmäisestä erästä halusin tehdä perinteisen muotoisia pipareita, sydämiä ja piparkakkuja.



Tällaisille hieman isommille pipareille paistoaika on 175-asteisen uunin keskitasolla noin 6-7 minuuttia hieman taikinan paksuudesta riippuen. Pienille, ohuille pipareille 4-5 minuuttia riittää.



Nämä piparit eivät ehtineet edes rasiaan saakka, vaan kaikki hävisivät suoraan pelliltä, eikä mikään ihme - ovathan nämä aivan valtavan herkullisia! Kyllä tästä on hyvä aloittaa joululeipominen, ja houkuttelevia ohjeita onkin odottelemassa vino pino. Seuraavaksi esittelen niiden gluteenittomien pipareiden ohjeen, joita oli lakka-kinuskikakun koristeena.

Kommentit

  1. Pipareilla on ihanaa aloittaa joulun odotus. Ei ole parempaa kahvin kanssa, teen kanssa, juuston kera, rouskuteltavaksi muuten vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja nimenomaan joulun odotusaikaan piparit kuuluu - jouluna (tai varsinkaan sen jälkeen) niitä ei enää kyllä tule syötyä. Helmikuussa naapurin vuffe saa sitten viimeiset ;)

      Poista

Lähetä kommentti