Gluteeniton kinkkupiirakka, jonka jujuna on sipaisu sinappia

Tässä kinkku-tomaattipiirakassa on mehevän kaurainen pohja ja täytteessä sipaisu sinappia, jonka kipakka maku sopii täydellisesti yhteen niin kinkun kuin tomaatin kanssa. Piirakka on gluteeniton ja laktoositon.


Pohja on ikään kuin rahkavoitaikina: pehmeä voi sekoitetaan yhteen rasvattoman maitorahkan kanssa, ja joukkoon sekoitetaan gluteenitonta kaurajauhoseosta sekä ripaus suolaa ja vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta sidosaineeksi. Taikina vain sekoitetaan tasaiseksi puuhaarukalla tai tarvittaessa kättä apuna käyttäen.

Valmis taikina painellaan piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja sitä esipaistetaan 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes pinta ja reunat alkavat saada väriä.

Paistetun pohjan päälle sipaistaan ensin noin 2 teelusikallista dijonsinappia ja sitten ripotellaan päälle hyvää kinkkua suikaleina. Omassa kulhossaan vatkataan haarukalla 3 kananmunan rakenne rikki ja sekoitetaan munat yhteen ruokakerman, mustapippurin ja valkopippurin sekä kanssa. Minä lisäsin joukkoon vielä noin desilitran juustoraastetta. Seos kaadetaan piirakan päälle ja sinne tänne ripotellaan vielä kirsikkatomaatin puolikkaita leikkauspinta ylöspäin (ei vetistä pohjaa). Lopuksi vielä juustoraastetta pinnalle, ja piirakka on valmis uuniin.


 Piirakkaa paistetaan 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes täyte on kokonaan hyytynyt ja juusto pinnalla on paistunut kauniin ruskeaksi - ja kun aivan ihana paahtuneen viljan tuoksu alkaa leijailla uunista!


Kinkkupiirakka (g, l)

Pohja:

125 g voita

125 g maitorahkaa

3,5 dl gluteenitonta kaurajauhoseosta (Myllärin)

0,5 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (Finmix)

ripaus suolaa


Täyte:

2 tl dijonsinappia

200 g kinkkua suikaleina

3 kananmunaa

2,5 dl ruokakermaa

mustapippuria myllystä

ripaus valkopippuria

kourallinen kirsikkatomaatteja

noin 100 g juustoraastetta (Mustaleima tai muu voimakas juusto).



Lämpimänä tämä on ihana lounas vaikka salaatin kanssa, ja kylmänä piirakka toimii vaikka ylellisenä välipalana.

Kommentit