Perinteiset lusikkaleivät

Tein vastikää aivan ihanaa peltilusikkaleipää, jota on valtavan nopea ja näppärä tehdä ja jossa hilloa saa runsain mitoin! Välillä perinteinen näpertely on kuitenkin myös paikallaan, ja tein pikkuannoksen näitä aivan perinteisiä lusikkaleipiä kummityttöni ristiäisiin.


Taikinan teko alkaa aivan samaan tapaan kuin peltilusikkaleipien: sulatetaan kattilassa voita, ja kun se on ruskistunut, kaadetaan joukkoon sokeri, sekoitetaan tasaiseksi ja annetaan jäähtyä.

Jäähtyneeseen taikinaan sekoitetaan vehnäjauhot, vanilja ja sooda. Valmis taikina on paksua ja jämäkkää, koska siitä pitää pystyä ottamaan lusikalla taikinaa niin, että se pysyy muodossaan.


Lusikkaleivät (35 kpl)
200 g voita
1,5 dl sirosokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl ruokasoodaa.

Taikinasta otetaan teelusikalla (vanhan mallinen, eli siro, kapoisa ja melko syvä on minusta paras) nökösiä, jotka liu'utetaan joko sormella tai toisen lusikan kärjellä varovasti leivinpaperoidulle uunipellille.


Nököset eivät juurikaan leviä uunissa, joten ne voi laittaa aika lähekkäin. Tämä taikina-annos paistuu kahdella pellillä.

Uunin lämpötila on 175 astetta ja paistoaika noin 12 minuuttia. Pikkuleivät eivät tummu pinnaltaan juurikaan, mutta kannattaa kokeilla, irtoaahan pikkuleipä leivinpaperista. Kun irtoaa, se on kauttaaltaan kypsä. 

Pikkuleivät saavat jäähtyä rauhassa uunipellillä ennen täyttöä ja sokerointia, tai kuoret voi tehdä vaikka etukäteen ja säilyttää kuivassa paikassa tai pakastaa. Täyttäminen ja sokerointi kannattaa tehdä päivää tai paria ennen tarjoilua, jotta maut ehtivät tekeytyä.

Täytteeksi tulee ohut sipaisu vadelmamarmeladia, ja kun marmeladin päälle on painettu toinen puolikas, koko komeus pyöritellään sokerissa. Ja tässä taloussokeri on jopa parempi kuin sirosokeri, koska siinä kiteet erottuvat kunnolla!


Valmiit pikkuleivät säilytetään jääkaapissa ilmatiiviissä rasiassa, johon voi laittaa esim. pari sokeripalaa imemään kosteutta. Ennen tarjoilua pikkuleivät on hyvä nostaa huoneenlämpöön pariksi tunniksi, jotta ne pehmenevät juuri täydellisen suussasulaviksi.

Kommentit