Keväinen appelsiini-suklaakakku saa ylleen marenkipilven

Aurinko on paistanut ihanasti viikon jokaisena päivänä, ja olen odottanut tätä hetkeä, että saan leipoa jotain keväistä. Pyörittelin erilaisia ideoita, ja lopulta päädyin kehittelemään tällaisen simppelin suklaa-appelsiinikakun, jossa on välissä ja pinnalla myös marenkia, koska, noh, marenki tekee kaikesta vielä ihanampaa.


Kakkupohja on mehevää kaakaokakkupohjaa, joka tehdään vaahdottamalla munat ja sokeri vaahdoksi ja lisäämällä vaahtoon vuorotellen kahdessa erässä jauhoja, maitoa sekä sulaa voita. Tumma kaakao kannattaa siivilöidä, koska se on usein niin paakkuista.

Mehevä kaakaokakkupohja (uunipellillinen)
4 kananmunaa
2 dl sirosokeria
4 dl vehnäjauhoja
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 dl (soija)maitoa
5 tippaa vaniljaa
150 g sulatettua voita.

Taikina levitetään nuolijalla leivinpaperin päälle uunipellille, ja pohjaa paistetaan 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia tai kunnes pinta ei enää kiillä ja reunat irtoavat leivinpaperista.

Tästä pohjasta puolet menee muuhun käyttöön, josta kerron täällä hieman myöhemmin. Toinen puolikas pääsee siis tämän appelsiinikakun pohjaksi, joten kokonaan jäähtyneestä pohjan puolikkaasta leikataan reunat pois ja siisti levy leikataan keskeltä kahtia.



Kuplista näkee, kuinka mehevää ja kuohkeaa taikina on. Minun pohjastani ei tullut aivan tasaisen paksu joka kohdasta, mutta se on kosmeettinen haitta, joka on helppo korjata täytteillä!

Täytteeksi tulee appelsiinimarmeladia sekä marenkia. Minulla on Filos-merkkistä kaupan marmeladia, joten sille ei tarvitse tehdä mitään. Myös marengin teko on helppoa:

Kahden kananmunan valkuaisia vatkataan puhtailla vatkaimilla metallisessa kulhossa niin kauan, että vaahto on valkoista ja jo niin kovaa, että vaahto pysyy aika hyvin muodossaan. Koko ajan vatkaten joukkoon aletaan lisäämään pikkuhiljaa sirosokeria, ja kun kaikki on lisätty, vatkataan vielä useita minuutteja, jotta valmiissa marengissa ei tunnu sokerikiteitä. Valmis marenki pysyy kulhossa, vaikka sen kääntäisi ylösalaisin.

Marenki 
2 valkuaista
1 dl sirosokeria


Sitten vain täyttämään: ensimmäisen levyn päälle ohuelti marmeladia ja marenkia, toinen levy päälle, taas marmeladia ja ohuelti marenkia.



Lopun marengin voi lusikoida tai pursottaa kakun päälle haluamallaan tavalla. 


Minä pursottelin ruusutyllalla erilaisia kiehkuroita ja nökösiä.


Ja lopuksi vielä tohottimella paahdoin kiehkuroiden huiput. Paahtuneen sokerin tuoksu on maailman ihanin tuoksu!


Kuohkeaa ja pehmeää suklaapohjaa, raikasta appelsiinia ja silkkisen sileää marenkia, joka on paahtuneista kohdista aavistuksen sitkeää - ah, taivaallista! Jos pidät Fazerinasta, rakastat tätä! Ja vaikka et pitäisi Fazerinasta, pidät silti todennäköisesti tästä, koska sekä suklaan että appelsiinin maut ovat aidot ja luonnolliset. 


Kommentit