Pipari sukeltaa tiramisuun

Italian mammat ovat kyllä osuneet asian ytimeen, kun ovat tiramisun keksineet. Mutta eipä niin hyvää herkkua, ettei sitä saisi pienellä tuunauksella vielä paremmaksi. Tämä kanelista ja kardemummasta makua saava piparitiramisu kootaan kerroksittain piparkakuista ja unelmankeveästä mascarponevaahdosta.



Tätä voi hyvin tehdä seuraavana päivänä, kun on leiponut pipareita, tai jos herkkuhimo yllättää yhtäkkiä, kaupan piparit käyvät myös. Valikoi mahdollisimman paksuja pipareita tai varaa sellainen määrä, että voit latoa niitä aina kaksi päällekkäin.

Tiramisun teko alkaa valkuaisten ja keltuaisten erottelemisesta. Valkuaiset vatkataan puhtailla vatkaimilla valkoiseksi, paksuksi vaahdoksi.

Samoihin aikoihin on hyvä keittää kahvit, koska pipareiden kostuttamiseen tarvitaan desi hyvää, vahvaa kahvia.




Toisessa kulhossa vatkataan keltuaiset yhdessä sokerin, kanelin ja kardemumman kanssa vaaleankeltaiseksi vaahdoksi, johon sekoitetaaan vatkaimella myös mascarponejuusto sekä loraus mantelilikööriä. Valkuaisvaahto käännellään keltuaisvaahdon joukkoon niin, että syntyy ilmava vaahto. 


Sitten vain ladotaan sopivaan ja korkeareunaiseen tarjoiluastiaan vuorotellen kahvissa kostutettuja piparkakkuja ja mascarponetäytettä.

Piparitiramisu
noin 10 kpl isoja, paksuja piparkakkuja
3 kananmunaa
250 g mascarponejuustoa
2 rkl Amarettoa tai muuta mantelilikööriä
1 rkl sokeria
0,5 tl kanelia
1 mm kardemummaa
1 dl kahvia kostutukseen
+ pinnalle tummaa kaakaojauhetta, johon on sekoitettu hippunen kanelia & muutama tomusokerilla hunnutettu piparkakku



Lado kerrokset niin, että päällimmäiseksi tulee kerros mascarponetäytettä. Tasoita pinta kevyesti ja laita jääkaappiin tekeytymään vähintään pariksi tunniksi, mieluiten yön yli.

Juuri ennen tarjoilua tiramisun pintaan siivilöidään tummasta kaakaojauheesta ja kanelista tehty seos, ja kaakaopinnan voi koristella vaikka tomusokerilla hunnutetuilla piparkakuilla.


Kommentit