Juustomestarin gluteeniton kantarellipiirakka

Vielä pari viikkoa sitten samoilin sienimetsässä, ja korit täyttyivät ääriään myöten suppilovahveroista. Silloin kaikki meni kuitenkin kuivuriin ja pakkaseen, enkä tehnyt tuoreeltaan sienipiirakkaa. Nyt alkoi kuitenkin tehdä niin paljon mieli täyteläistä ja ruokaisaa sienipiirakkaa, että tein viikonlopuksi tämän gluteenittoman juusto-sienipiirakan.


Tämä taikina on ihan mielettömän hyvä suolaisten gluteenittomien pohja, joten kannattaa kokeilla myös tomaatti- ja muihin piirakoihin. Ensin sekoitetaan rasvatonta maitorahkaa ja huoneenlämpöistä voita keskenään puuhaarukalla. Seokseen sekoitetaan gluteenittomia kaurajauhoja, jotka ovat ihan omia suosikkejani gluteenittomista jauhoista, sillä ne ovat todella maukkaita ja mukavan rouheita. Karkean kaurajauhon lisäksi taikinaan laitetaan hieman vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta rakenteen parantamiseksi.

Gluteeniton, suolainen piirakkapohja
125 g rasvatonta maitorahkaa
125 g voita
ripaus suolaa
3,5 dl gluteenittomia kaurajauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta.

Valmis taikina laitetaan kelmussa jääkaappiin jähmettymään vähintään tunniksi. Minä olen usein antanut taikinan olla jääkaapissa yön yli, jotta h-hetkellä piirakan teko käy nopsakasti. Silloin taikinan pitää kuitenkin olla huoneenlämmössä täytteen teon ajan, jotta se ei ole liian jähmeää kaulittavaksi.

Täytettä varten ensin paistetaan sienet, ja ainakin suppiksista ja kantarelleista olen tehnyt tätä, ja kummastakin tulee aivan ihanaa.


Paistetut sienet nostetaan kulhoon, jotta ne jäähtyvät paistamisen jälkeen. Sienten lisäksi kulhoon pilkotaan punasipulia ja aurinkokuivattuja tomaatteja, ja seos maustetaan mustapippurilla ja kuivatulla timjamilla. Suolaa täytteeseen ei tarvitse erikseen laittaa, sillä maustettu ruokakerma ja sekä täytteeseen että pinnalle tuleva juustoraaste ovat suolaisia. Kun sieniseos on jäähtynyt kädenlämpöiseksi, joukkoon rikotaan kaksi kananmunaa ja sekoitetaan ruokakerma ja juustoraaste.

Taikina kaulitaan ja nostetaan kaulimen avulla piirakkavuoan pohjaksi ja reunoiksi.


Täyte kaadetaan pohjan päälle, ja pinnalle ripotellaan loppu juustoraaste. Piirakkaa paistetaan 200-asteisen uunin keskitasolla noin 35 minuuttia tai kunnes pinta on kullanruskea ja täyte kauttaaltaan hyytynyt. 


On kätevää, ettei piirakan pohjaa tarvitse esipaistaa erikseen, vaan koko piirakka kypsyy kerralla. Tässä piirakassa taikina on vähintään yhtä herkullista kuin täyte, koska voi ja rahka pitävät taikinan todella mehevänä ja koska kauran viljaisa maku korostuu ihanasti uunissa kypsyessä. 


Täyte on runsas, suolainen ja täynnä makua, ja aurinkokuivatut tomaatit tuovat kivaa, pientä hapokkuutta suupaloihin. Toimii sekä kylmänä että lämpimänä, ja voin veikata, että kun otat yhden palan, otat myös toisen...


Kommentit

  1. Tämä näyttää todella hyvältä :) Onkohan tästä unohtunut tuon täytteen resepti? Tekisi mieli kokeilla.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tämä tosiaan on aivan ihanaa, syksyistä piirakkaa! Tuossa sienten paistamiskuvan alla on ohje: Paistetut sienet nostetaan kulhoon, jotta ne jäähtyvät paistamisen jälkeen. Sienten lisäksi kulhoon pilkotaan punasipulia ja aurinkokuivattuja tomaatteja, ja seos maustetaan mustapippurilla ja kuivatulla timjamilla. Suolaa täytteeseen ei tarvitse erikseen laittaa, sillä maustettu ruokakerma ja sekä täytteeseen että pinnalle tuleva juustoraaste ovat suolaisia. Kun sieniseos on jäähtynyt kädenlämpöiseksi, joukkoon rikotaan kaksi kananmunaa ja sekoitetaan ruokakerma ja juustoraaste.

      Määrät tuollaiseen 26-senttiseen piirakkavuokaan ovat noin
      1 litra tuoreita sieniä
      1 punasipuli
      0,5-1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuna
      pari rouhaisua mustapippuria
      1 tl kuivattua timjamia
      2 dl ruokakermaa (esim. Kippari tai 3 juustoa on ihana)
      2 kananmunaa
      noin 150 g (on jo aika runsaasti, 100 grammaakin riittää) juustoraastetta, josta noin 1/3 ruokakerman ja kananmunien joukkoon ja loppu piirakan pinnalle. Minä tykkään esim. Mustaleima emmental -juustosta, mutta mikä tahansa voimakas juusto sopii :)

      Ihania sienipiirakkahetkiä! <3

      Poista
    2. Kiitos, menee kokeiluun :)

      Poista

Lähetä kommentti