Kuha kääriytyy rulliksi

Pienenä varsinkin talvikuukausina söimme usein kuhaa, koska isäni kävi talviverkoilla ja kalaa oli yltäkylläisesti. Harrastus kuitenkin loppui ja sen myötä loppui kuhan syöntikin miltei kokonaan, ja silloin harvoin kun kuhaa syö, se tuntuu oikein juhlaruoalta. Nämä kuharullat ovat todella helppoja tehdä ja antavat kalan loistaa omana itsenään.

Ensin tarvitaan siis pulleita kuhafileitä, keskimäärin 0,5-1 filettä syöjää kohti.


Fileet puolitetaan pituussuunnassa, pinnalle ripotellaan hieman suolaa ja sitruunapippuria ja päälle ladotaan kylmäsavulohta.


Fileet rullataan rulliksi, joihin tökätään kaksi hammastikkua ristiin, jotta rullat eivät aukea omia aikojaan uunissa.


Rullavuokaan kaadetaan ruokakermaa suurinpiirtein rullien puoliväliin saakka, ja mausteeksi kannattaa laittaa ainakin sitruunan mehua ja suolaa. Tillin ystävät luonnollisesti laittavat tilliä, mutta minä en siihen kategoriaan kuulu, joten tilli jääköön pois.

Rullia paistetaan 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes kala on kypsää. Rullien kanssa sopii tagliatellepasta tai perunamuussi sekä erilaiset kasvikset. Kovin voimakkaita makuja en yhdistäisi tähän, jotta kuhan oma, mieto kalan maku ei peity. 

Kylmäsavulohi tuo todella ihanaa suolaisuutta rullaan, ja kerma pitää huolen, että kuha on juuri niin pehmeää ja mehevää kuin se vain voi olla. 



Kommentit