Hiihtoloma alkaa gluteenittomilla laskiaispullilla, joista ei täytettä puutu

Vaikka laskiaiseen on vielä aikaa, hiihtolomaa ei voi startata muutoin kuin syömällä laskiaispullia! Gluteenittomien laskiaispullien ei todellakaan tarvitse olla kuivia ja koppuraisia, vaan pulla on mehevää ja täytteenä runsaasti hilloa, Nutellaa ja mantelimassaa - enemmän on todellakin enemmän!


Gluteenittomat pullat olen aina tehnyt Pirkan pakasteena myytävästä gluteenittomasta pullataikinasta, josta saa leivottua todella mehevät ja kupsakat pullat. Taikina saa ensin sulaa huoneenlämmössä 4-5 tuntia, jonka jälkeen se kevyesti vaivataan. Taikina pyöritellään pötköksi, josta saa 8-9 pullaa. Pullat pyöritellään sieviksi palloiksi, jotka kohotetaan ainoastaan tässä vaiheessa liinan alla noin 45 minuutin ajan.

Juuri ennen 225-asteiseen uunin laittamista pullat voidellaan kananmunalla ja päälle ripotellaan joko raesokeria tai mantelirouhetta.


Paistoaika on noin 13-15 minuuttia, ja sen jälkeen uunista tulee ulos kullanruskeita ja pehmoisia pullia.



Jäähtyneet pullat halkaistaan kahtia ja sitten saa päästää luovuuden valloilleen! Hänelle mansikkahilloa ja Nutellaa mutta ei kermavaahtoa, minulle mansikahilloa ja kermavaahtoa.


Ja täytettähän kuuluu olla sen verran, että hatun voi syödä ensin niin, että sillä voi kauhoa täytettä pohjan päältä ja silti pohjallekin jää aimo annos ihanuutta. Päälle vielä kevyt huntu tomusokeria ja talvipäivän makea ja kotoisa herkku on valmis.


Millä täytteillä sinä syöt laskiaispullasi? 💕

Kommentit