Kesäinen kikherne-mansikkasalaatti

Vaikka ulkona on harmaata ja satelee, tämä mansikalla ja nektariinilla viimeistelty salaatti suorastaan uhkuu kesää väreillään ja mauillaan.


Salaattipohjana on rapeaa ja jopa aavistuksen makeaa varhaiskaalia, joka on vain huuhdeltu ja pilkottu. Lisäksi pilkoin salaattiin tuoretta kurkkua, yhden nektariinin, kourallisen mansikoita sekä pari viipaletta nyt parhaimmillaan olevaa vesimelonia.

Ruokaisampia täytteitä salaatissa on kaksi: oranssina hehkuvat palaset ovat Jukolan juuston kirpeänsuolaista cheddaria, joka lohkeilee suussa ihanasti, ja isompien sattumien sekaan piiloutuvat palleroiset ovat kikherneitä, jotka ovat marinoituneet öljy-viinietikkaliemessä maukkaiksi.

Marinoidut kikherneet
1 tlk valutettuja kikherneitä
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl punaviinietikkaa
1 tl juoksevaa hunajaa
pari rouhaisua suolaa myllystä
pari rouhaisua pippuriseosta myllystä
puolikas puntti tuoretta korianteria.


Lisukkeeksi vielä muutama viipale rapeaksi paahdettua täysjyväspelttileipää, niin ateria tekee taatusti kylläiseksi ja tyytyväiseksi. Jos sää hieman tuosta poutaantuisi, pakkaisin salaatin eväsrasiaan ja lähtisin nautiskelemaan sen ulos, mutta nyt taidan kuitenkin pitäytyä keittiössä ja tyytyä katselemaan kesää ikkunan läpi...


Aiemmin vuodatus.fi-alustalla kotiaan pitänyt blogini Reseptin ja hellan välistä on nyt siis muuttanut tänne bloggeriin. En päivitä enää vuodatuksen sivua, mutta se säilyy arkistona ja reseptikirjastona sekä itselleni että kaikille lukijoille niin kauan kuin se vain bittiavaruudessa on olemassa 💓

Kommentit