Gluteeniton banaani-suklaahippukakku

Olimme muutaman päivän poissa kotoa kesäretkellä ja hedelmäkulhoon jäi pari banaania. Kotiin tullessamme ne olivat jo aivan tummanruskean pilkullisia, joten ne olivat täydellinen raaka-aine banaanikakkuun. Ja mikäpä sellainen kakku olisi, jota ei pieni määrä suklaata paranna entisestään, joten tein gluteenittoman banaani-suklaahippukakun.


Ensin tarvitaan siis kypsiä banaaneja ja rouhittua suklaata. Maitosuklaa tai leivontasuklaa kävisi varmasti yhtä lailla, mutta minä valitsin tällä kertaa todella tumman suklaan (kaakaota 81 %), sillä en halua kakun olevan hirvittävän makea.


Banaanit muussataan haarukalla leivontakulhoon, ja joukkoon sekoitetaan kasvi- tai lehmänmaitoa sekä öljyä. Taikinaan sekoitetaan seuraavaksi sokeri ja vanilja, ja sen jälkeen lisätään kaikki kuivat aineet eli vaalea gluteeniton jauhoseos, hieman karkeampi kaurajauho sekä niihin sekoitettu leivinjauhe. Lopuksi joukkoon käännellään noin kaksi kolmasosaa suklaarouheesta.


Gluteeniton banaani-suklaahippukakku (maidoton, munaton)
3 kypsää banaania
100 g tummaa suklaata
2 dl soijamaitoa
0,5 dl rypsiöljyä
0,5 dl oliiviöljyä (myös esim. saksanpähkinäöljy käy, jos haluaa hieman pähkinäisen maun)
1 dl sokeria
pari tippaa vanilja-aromia
2,5 dl kaurajauhoa
2 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta.

Valmis taikina kaadetaan leivinpaperoituun vuokaan ja päälle ripotellaan loppu suklaarouhe. Kakkua paistetaan 175 asteessa noin 40 minuuttia tai kunnes kakku on kauniin kullanruskea eikä tartu enää kokeilutikkuun mutta on edelleen tahmean ja pehmoisen oloinen sisältä.

Leipuri voi tietenkin maistaa yhden palasen heti uunista ottamisen jälkeen, sillä sulat suklaahiput ovat taivaallisen hyviä ja sotkevat sormet ja suupielet sen näköiseksi, että muutkin tietävät talossa olevan kakkua. Muutoin kakun maku on kuitenkin parempi vasta jäähtyneenä, joten kakku saa jäähtyä ensin huoneenlämpöiseksi ja sitten vielä jääkaapissa kylmäksi. Maut tasoittuvat eikä banaanin oma maku ole niin läpitunkeva kuin kuumassa kakussa.


Toinen vaihtoehto olisi ollut näin kuumalla säällä tehdä banaaneista nice creamia esimerkiksi mantelivoin tai lakritsijauheen kanssa, kuten joskus taannoisena hellehetkenä olen tehnyt, mutta kyllä kakku on aina kakku! 

Kommentit