Kaksi ihanaa yhdessä: piparkakkumokkapalat

Näin Menaiset-Instagram-tilillä kuvan vaaleakuorrutteisesta leivonnaisesta, ja kuvateksti kertoi, että kuvassa on piparimokkapalaa. Kuva ja ajatus inspiroivat minua, joten loihdin oman piparkakkumokkapalareseptini.


Olen viime viikkoina tehnyt tavallista mokkapalaa useampaankin otteeseen koulumme kansainväliseen projektiin, joten tämä on tavallaan hauska linkki viime viikkojen leipomusten ja joulun lähestymisen välille. Pohja on muutoin omalla luotto-ohjeellani tehty, mutta vaniljasokerin sijaan taikinaan tulee piparkakkumaustetta ja lopuksi valmiiseen taikinaan upotetaan cookie dough -tyyliin piparkakkutaikinakuutioita.

Piparkakkumokkapalataikina
4 kananmunaa
2 dl sirosokeria
4 dl vehnäjauhoja
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl piparkakkumaustetta
2 tl leivinjauhetta
150 g sulaa margariinia
1 dl (soija)maitoa
+ 100 g piparkakkutaikinaa.

Margariini sulatetaan ensin kattilassa tai mikrossa. Kulhossa vatkataan kananmunat ja sokeri tanakaksi vaahdoksi. Vaahtoon sekoitetaan vuorotellen kolmessa osassa maito, sula rasva sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet.



Taikina kaadetaan ja levitetään leivinpaperoituun vuokaan, jonka koko on noin 20x30 senttiä. Taikinan päälle ripotellaan kuutioitu piparkakkutaikina.


Pintaa tasoitetaan sen verran, että taikinakuutiot uppoavat hieman mokkapalan sisään. Siten kuorrutuksen saa asettumaan tasaisesti mokkapalan päälle.


Joululta tuoksuvaa leivonnaista paistetaan 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea ja leivonnainen irtoaa reunoiltaan leivinpaperista. Mokkapala saa jäähtyä rauhassa huoneenlämpöiseksi ennen kuorruttamista.

Piparkakkumokkapalan kuorrutus
50 g sulaa voita
5 rkl hyvää, vahvaa kahvia
2 tl piparkakkumaustetta
3-4 dl tomusokeria.

Kuorrutetta varten keitetään ensin hyvät kahvit. Toisessa kulhossa sulatetaan voi, ja voisulaan sekoitetaan kahvi sekä piparkakkumauste. Sen jälkeen lisätään tomusokeria pikkuhiljaa niin kauan, että kuorrutuksen koostumus on tanakka mutta kuitenkin helposti levittyvä.


Kuorrute levitetään tasaiseksi veitsellä tai lastalla, ja kuten inspiraatiokuvassanikin, mursin ja ripottelin myös tämän mokkiksen päälle piparimuruja aiemmin leipomistani piparkakuista.


Toimii! Varsinkin yön yli jääkaapissa tekeytyneenä piparkakun maku on aivan ihana! Jouluinen leivonnainen, jossa myös perinteisen mokkapalan maistaa selvästi. Ei ihme, että tästä kohistaan somessa; ehdoton pikkujoulujen ja muiden joulunajan kekkereiden leivonnainen!




Kommentit