Melkein kuin Fazerina: suklaa-mangohyydykekakku

Hyydytettävien juustokakkujen sarja saa jatkoa, kun valkosuklaa-vadelmakakun lisäksi tein tätä gluteenitonta suklaa-mangokakkua.


Tämän kakun on pohja on samanlainen perunajauhopohjainen kääretorttupohja kuin valkosuklaa-vadelmakakussa, ja ohje pohjaan löytyy täältä.

Alemman kerroksen tekeminen alkaa ihanasta hommasta eli suklaan sulattamisesta. Mikään ei ole yhtä nautinnollista kuin katsoa tummanruskean ja kovan suklaan muuttumista notkeaksi, paksuksi ja kiiltäväksi massaksi, johon tekisi mieli upottaa kädet ja koko naama!

Suklaatäyte
200 g tummaa suklaata
2 dl vispikermaa
1 prk (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljaa
4 liivatelehteä
0,5 dl maitokaakaota liivatteiden liuottamiseen.


Jos et kuitenkaan syö kaikkea sulaa suklaata, jätä se jäähtymään siksi aikaa kun liivatteet likoavat kylmässä vedessä ja valmistelet muut täytteen ainekset. Kerma vatkataan sokerin ja vaniljan kanssa kuohkeaksi vaahdoksi, ja toisessa kulhossa tuorejuuston rakenne vatkataan pehmeäksi. Hieman jäähtynyt suklaa kaadetaan tuorejuuston joukkoon, ja massa vatkataan tasaisen vaaleanruskeaksi. Lopuksi kermavaahto vatkataan suklaaseoksen joukkoon. Tässä vaiheessa täytettä kannattaa maistella ja säätää erityisesti makeus mieluisaksi. 

Lopuksi liivatteet liuotetaan kiehuvaan nesteeseen, joka minun kakussani on kaakaota mutta joka voisi olla myös esimerkiksi kerma- tai kaakaolikööriä. Liivateseos kaadetaan täytteeseen ohuena nauhana koko ajan vatkaten, ja valmis täyte kaadetaan irtopohjavuokaan pohjan päälle. Pinta tasoitetaan ja kakku laitetaan jääkaappiin hyytymään vähintään tunniksi.

Mangotäyte
2 prk mango-Pilttiä
2 dl vispikermaa
1 prk (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
5 liivatetta
0,5 dl sitruunamehua (~ puolikkaan sitruunan mehu).

Päälle tuleva mangotäyte valmistetaan samalla tavalla kuin suklaakerroskin, mutta suklaan sijaan tuorejuustoon sekoitetaan mangosose. Valmis täyte kaadetaan varovasti suklaatäytteen päälle, pinta tasoitetaan ja kakun annetaan hyytyä neljä tuntia tai mielellään yön yli.


Mangokakun koristeiksi sopivat monenlaiset hedelmät, makeiset ja kukat. Tämän kakun päällä on rouhittuna samaa suklaata, josta alempi täytekerros on tehty, sekä kultaisia sokerihelmiä, joiden voimakkaan keltainen väri sopii yhteen suklaan kanssa ja antaa jo ehkä hieman vihiä ylemmän kerroksen makumaailmasta.



Kakun maku muistuttaa hieman jopa Fazerin ikonista appelsiinisuklaata Fazerinaa, vaikka kakussa ei appelsiinia olekaan (ja seuraavaksi teen ihan varmasti Fazerinan hengessä suklaa-appelsiinikakun!). Suklaakerros on todella täyteläinen ja maultaan paksu, kun taas mangokerros on erityisesti sitruunan ansiosta mukavan raikas ja jopa aavistuksen kirpeä, mikä tasapainottaa koko kakun makua. Yksinkertainen pohja antaa täytteille kaiken tilan loistaa, mutta mietin myös, että oikein viljaisa keksipohja voisi sopia tähän yhtä lailla.


Herkullista viikonloppua!

Kommentit